Lohipasteijat |
Feta-pinaattipasteijat |
Pasteijoita tein kahdenlaisia, lohitäytteisiä sekä kasvisversioita. Kasvisversioon en käyttänyt kananmunaa lainkaan kananmuna-allergikkojen vuoksi, ja lohipasteijatkin jäivät voitelematta, osin jo vähän laiskuuttakin, kun näitä valmistui kuitenkin aikamoinen läjä. Vaikka yleensä teen mieluiten kaiken alusta asti itse, täytyi pasteijataikinan kanssa oikoa, juuri pasteijoiden määrän (ja ajan rajallisuuden) vuoksi, ja käytin siis kaupan valmista pakastelehtitaikinaa. Lohipasteijoiden ohje Valiolta, kasvispasteijoihin löysin inspiraation Martan keittiössä -blogista.
Lohipasteijoiden täyte :
30 pasteijaan
½ dl pitkäjyväistä riisiä
150 g kylmäsavulohta
1 muna keitettynä
½ dl hienonnettua tilliä
suolaa
valkopippuria
Feta-pinaattipasteijoiden täyte:
100g pinaattia (itse käytin pakastettua, mutta tuoreesta tulee toki aina parempaa)
100 g fetajuustoa
2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
Kuningatarkakku |
Mascarponesuklaakonvehdit |
Sokeriaddiktina halusin tarjota myös makeita herkkuja iltaa kruunaamaan. Koska pakastimeni on täynnä kesän aikana kerättyjä marjoja, päätin tehdä marjakakun, ja sopiva kananmunaton sekä liivatteeton vaihtoehto löytyi Kinuskikissan verkkosivuilta. Kyseessä ei mielestäni ole varsinaisesti juustokakku, sillä siihen ei tule lainkaan tuorejuustoa. Täyte tässä oli ihanan samettista, melkeimpä moussemaista. Ohjetta muuntelin hieman, sillä en halunnut käyttää ohjeessa suositeltua valmiiksi maustettua rahkaa vaan tein tavallisesta maitorahkasta mustikka-vadelmarahkaa lisäämällä siihen soseutettuja marjoja. Vaihdoin myös mansikkatäytteiset dominot tavallisiin, vaniljatäytteisiin.
Kuningatarkakku
Pohja:
350 g Dominokeksejä täytteineen
100 g voita
1. Murusta dominokeksit ja lisää joukkoon sula voi. Painele irtopohjavuoan pohjalle & reunoille.
Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 ½ dl Multi-hyytelösokeria
400g maitorahkaa
mustikoita
vadelmia
2. Vatkaa 2 dl kuohukermasta vaahdoksi. Soseuta marjat & sekoita rahkan joukkoon.
3. Kuumenna loput 1dl kuohukermasta ja multi-hyytelösokerit kiehuvaksi & keitä n.2 minuuttia

4. Sekoita kermahyytelö & rahka. Yhdistä seos kermavaahtoon
5. Kaada täyte vuokaan & anna kakun seistä jääkaapissa seuraavaan päivään
Pinnalle:
mustikoita
vadelmia
1 dl multi-hyytelösokeria
1 dl vettä
6. Kaada marjat kakun päälle
7. Kiehauta hyytelösokeri & vesi, kaada kiille marjojen päälle.
Mascarponesuklaakonvehdit
20 kpl
20 karamellivuokaa
100 g tummaa suklaata
Täyte:
100 g maitosuklaata
1/4 tl vaniljauutetta
(tai vaniljasokeria)
200 g mascarponejuustoa

Kakun lisäksi tein mascarponesuklaakonvehteja Ruokasuosikit - Suklaa -kirjan ohjeella. Kirjan ohjeessa käytettyä vaniljauutetta ei lähikaupastamme löytynyt, mutta korvasin sen vaniljasokerilla. Hunnutuksen unohdin tyystin, hyvin tosin kelpasi vieraillemme konvehdit ilman kaakaojauhettakin. :D
Mascarponesuklaakonvehdit
20 kpl
20 karamellivuokaa
100 g tummaa suklaata
Täyte:
100 g maitosuklaata
1/4 tl vaniljauutetta
(tai vaniljasokeria)
200 g mascarponejuustoa
(kaakaojauhetta hunnutukseen)
1. Sulata tumma suklaa vesihauteessa. Täytä karamellivuoat suklaalla reunoille levittäen (itse täytin n.2/3 vuoasta & painoin keskeltä silikonisudilla jotta suklaa tarttui reunoihin kiinni & keskelle jäi pieni kolo)
2. Kun suklaa on kovettunut, irrota karamellivuoat varovasti.
3. Täyte: Sulata suklaa. Sekoita sula suklaa & vaniljauute mascarponeen. Vatkaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet.
4. Pursota pursotinpussin pyöreällä suukappaleella täytettä suklaavuokiin.
(5. Hunnuta kaakaojauheella ennen tarjoilua)

Iitan nimipäiväruusut <3 |
Ylijääneestä konvehtitäytteestä teimme herkkumaljat perjantain iltapalaksi. Pohjalla Digestive-keksejä ja pinnalla kaakaojauhetta. Hyvin maistui :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti